Ne ovat yksi aknen pelätyimmistä seurauksista. Puhumme aknearvista. Mikä niitä aiheuttaa? Onko arpeutuminen väistämätöntä vai voiko sitä yrittää estää? Onko arvista mahdollista päästä eroon? Tutustutaanpa asiaan tarkemmin.
Aknesta kärsineet tietävät, että ikävännäköisiä arpia saattaa jäädä iholle. Mistä ne johtuvat? Aknearpia syntyy, kun haava ei parane kunnolla. Useimmiten arpeutumisriski riippuu aknen vakavuudesta. Mitä vaikeampi akne on, sitä todennäköisemmin se jättää arpia. Akne on kuitenkin jokaisella ihmisellä erilainen. Arpia syntyy myös sen mukaan, miten aknea ja näppylöitä hoidetaan (lähinnä sen mukaan, puristellaanko näppylöitä vai ei).
Arvet ovat aknen pelätyimpiä seurauksia, ja niitä on kaikenlaisia. Arvet voivat aluksi olla punaisia tai pigmentoituneita, mutta haalistua ajan myötä. Jos tulehdus on kuitenkin laaja ja syvä, se voi jättää lähtemättömiä jälkiä.
Minua nolotti aina akneni ja näppylöideni jättämät arvet, mutta onneksi loistava ihotautilääkäri auttoi minua pääsemään niistä eroon ja unohtamaan tämän vaikean ajanjakson!
Aknella ja sen aiheuttamilla arvilla on vielä nykyäänkin merkittävä psykologinen vaikutus. Tämä on ymmärrettävää. Koska arvet ilmenevät pääasiassa kasvoilla, ne muuttavat peilikuvan itsestämme. Kun tämä tapahtuu elämän tärkeinä hetkinä (esimerkiksi nuoruusiässä tai nuorilla naisilla), se on omiaan heikentämään itseluottamusta. Tämän lisäksi 25 % myös aikuisista kärsii aknesta, mikä liitetään yleisesti murrosikään. Onneksi tilanteen hallintaan on olemassa ratkaisuja.
Aknearvet eivät ole aina itsestäänselvyys. Mitä vaikeampi tulehdus on ja mitä kauemmin se kestää, sitä suurempi arpeutumisen riski on. Tärkeintä on siis rajoittaa tulehdusta. Ennaltaehkäisy on paras keino tähän ongelmaan. On ensisijaista noudattaa hellävaraista ja asianmukaista päivittäistä hygieniaa ja ihonhoitorutiinia. Ihotautilääkäri voi myös tarvittaessa määrätä aknen vastaista hoitoa. Nämä ovat ainoat keinot välttää arpia.
Oletko kuullut dermatillomaniasta? Se on pakkomielteinen tarve nyppiä ihoa ja puristella mustapäitä. Mutta ihosi vuoksi sinun on vastustettava sitä! Ihotautilääkärit toistavat jatkuvasti, ettei näppylöihin pidä koskea, vaikka se tuntuisi houkuttelevalta. Näppylöitä koskettelemalla vahingoitat ihoasi ja saatat pahentaa ihotulehdusta, mikä lisää arpeutumisen riskiä. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta on tärkeää olla tietoinen asiasta. Lopulta voit kiittää itseäsi!
Hyvä hygienia edellyttää huonoista tavoista eroon pääsemistä. Kuten mainittu, sinun tulee lopettaa näppylöiden koskettelu. Sinun ei pitäisi kosketella ihoasi sormillasi, sillä ne eivät aina ole täysin puhtaat. On myös muita tekijöitä, jotka voivat lisätä aknen ja arpien syntymisen riskiä. Jos et voi välttää altistamasta ihoasi auringon säteilylle, suojaa itsesi aurinkovoiteella tai -suihkeella, joka ei tuki ihohuokosia.
Tässä on siis kaikki, mitä sinun pitää tehdä... ja olla tekemättä
Aknearpiin ei ole taikakeinoa. Arpien jättämiä jälkiä on kuitenkin mahdollista vähentää. Ihotautilääkäri voi ehdottaa kohdennettuja dermatologisia toimenpiteitä, kuten laserhoitoa tai kuorintaa. Huomaa kuitenkin, että nämä hoidot tarjoavat usein vain osittaisia tuloksia. Vaikka ihon ulkonäkö paranisi, aknearpi ei katoa kokonaan. Tämä voi joskus olla potilaille pettymys. Sen vuoksi painopisteen pitäisi todellakin olla ennaltaehkäisyssä.
Arpien tai kauneusvirheiden peittäminen meikillä voi olla hyvä keino itseluottamuksen palauttamisessa. Oikean tuotteen löytäminen on tärkeää Onko ihosi virheessä kyse väristä vai rakenteesta? Onko peittotuote huomaamaton (esimerkiksi miehelle)? Voiko tuotteen sisällyttää päivittäisiin rutiineihin, jotta sen käyttö olisi helpompaa?
Vaikeissa muodoissaan aknea voi ilmaantua myös vartalon yläosiin, kuten selkään, hartioihin, niskaan ja dekolteelle. Arpien seuraukset ovat samat kuin kasvoilla.
Vanhempana älä vähättele teini-ikäisen aknea. Hoitamaton vaikea akne voi johtaa peruuttamattomiin arpiin, joista voi tulla elinikäinen ongelma. Puhumattakaan vaikutuksesta teini-ikäisen imagoon ja itseluottamukseen tässä herkässä iässä, jolloin ulkopuolelta tuleva paine on kova. Jos ongelmaan puututaan heti sen ilmaantuessa, lapsesi voi tuntea olonsa paremmaksi nyt ja tulevaisuudessa.
Kun saat akneoireita, käänny ihotautilääkärin puoleen aikailematta. Nopea hoito on paras ratkaisu aknearpien välttämiseen. Mitä kauemmin odotat hoitoon hakeutumista, sitä pahemmaksi näppylät äityvät ja sitä tehottomampia hoidot saattavat olla.
Jo yli 30 vuoden ajan Cleanance-sarja on tarjonnut asiantuntijoiden kehittämiä hoitoja, joiden tehokkuus on kliinisesti todistettu ja jotka ovat ihotautilääkäreiden suosittelemia vähentämään aknearpia ja tasoittamaan ihon pintaa.CLEANANCE WOMEN SMOOTHING NIGHT CREAM