Menu

KAIKKI MITÄ SINUN
ON TIEDETTÄVÄ
LAPSESTA AURINGOSSA

KUN TIEDÄT, OSAAT TOIMIA OIKEIN.

Lasten seikkailunhalua ei sammuta mikään. Varsinkin aurikoisena päivänä ulkoilma kutsuu aamusta iltaan.
Lapset eivät ymmärrä, että auringon kanssa leikitään myös vaarallisilla asioilla.

25 VUOTTA ASIANTUNTEMUSTA

Eau Thermale Avène on kehittänyt lasten herkälle iholle soveltuvia korkealuokkaisia aurinkotuotteita jo yli 25 vuoden ajan.

Lapsen iho on herkempää kuin aikuisen iho

MIKSI LAPSEN IHO REAGOI AURINKOON ERI TAVOIN
KUIN AIKUISEN IHO?

- Lapsen epidermiksen uloin kerros ** on ohuempaa kuin aikuisella.**

- Lapsi kasvaa edelleen. Edes lapsen iho ei ole vielä kehittynyt täyteen vahvuuteensa.

- Lapsen iho reagoi helposti siinä käytettävään kosmetiikkaan. Lapsi tarvitsee ihonsa omalle kehitys- ja herkkyysasteelle sopivia tuotteita.

Jaa Suojaavia aurinkovoiteita, jotta lapsesi voivat vain nauttia lapsena olemisesta

Uusi suojaava kalvo
ulkoisilta ärsykkeiltä

Koska lasten iho on erityisen herkkä, olemme valinneet uuden teknologian lapsille suunnatuille uusille tuotteille: Sun Care Products for children.

Tämä uusi koostumus tekee levittämisen helpommaksi: se on emulsio öljy-vedessä joka levittyy helposti. Iholle levityksen jälkeen voiteen rakenne muuttuu (vesi-öljy faasiksi) ja suojaavaksi kalvoksi ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Tämä pitkäkestoinen ja vedenkestävä suojakalvo, hylkii vettä ja toimii aina suojana ulkoisia ärskykkeitä vastaan (UV, vesi, jne.)* Aina.

Vaihe 1: öljy-vedessä emulsio, joka on kevyt, miellyttävä ja helppo levittää.
Vaihe 2: Kun voide on kosketuksessa ihon kanssa, emulsio muuttuu emulsioksi, vesi-öljyssä luoden näin koostumuksen, joka on pitkäkestoinen, suojaava ja jossa on suojakalvo ulkoisia ärsykkeitä vastaan

Kestä aurinkoa, vettä ja hiekkaa, löydä paras liittolaisesi kesäksi!

Lue lisää Spray50+ for children - aurinkovoiteesta Lue lisää Spray50+ for children - aurinkovoiteesta

AURINGON ETUJA

Auringolla on myös monia etuja!

AURINGON ETUJA

Vahvemmat luut

UVB-säteet edistävät D-vitamiinisynteesiä, mikä vahvistaa luita.

10 minuuttia päivässä riittää lapselle.
D-vitamiinin saanti on taattu, kun lapsi altistuu auringolle 10 minuuttia 2-3 kertaa viikossa.

AURINGON ETUJA

Virtaa ja energiaa

Ylös ja ulos!
Aurinko piristää myös lasta.

Valo virkistää ja kohottaa mielialaa. Siitä saa virtaa ja voimaa.

AURINGON RISKIT

Aurinko ei ole aina kiva kaveri. Varsinkin pitkäaikainen auringossaoleilu voi olla lapsen iholle jopa vaarallista.

AURINGON RISKIT

Auts… lämpöhalvaus

«Onpas kuuma päivä!»
Liian pitkäaikainen auringossaoleilu voi ylikuumentaa lapsen kehon.

Seuraus voi olla lämpöhalvaus.
Sen laukaisevat auringon infrapunasäteet, jotka voivat nostaa kehon lämpötilan jopa yli 40 asteeseen.

Tunnetko oireet?
Lapsi valittaa päänsärkyä ja näyttää punakalta.
Kyseessä on todennäköisesti lämpöhalvaus.
Jos oireet eivät mene ohi itsestään, ota yhteys lääkäriin.

AURINGON RISKIT

Auts… iho
paloi

Vain pieni unohdus ja tuho ehtii jo tapahtua...

Auringonpolttama.
Sen aiheuttajista 80 % on UVB- ja 20 % UVA-säteitä.
Kivuliain vaihe on 12-24 tuntia palamisesta mutta oireet kestävät yhteensä noin 72 tuntia.

Palaminen ei ole vain punoitusta. Toistuva palaminen varsinkin lapsuudessa voi olla vaarallista. Älä aliarvioi aurinkoa vaan ole jatkuvasti tarkkana ja noudata turvallisen auringossaoleilun ohjeita nos règles d'exposition.

AURINGON RISKIT

Ei hyvä… pitkän aikavälin
seuraukset.

Lapset eivät huoli huomisesta... saatika mieti asioista vuosikymmeniä eteenpäin! On aikuisten tehtävä olla tarkkana: jos ihoa ei suojaa auringolta lapsuudessa, riski sairastua ihosyöpään aikuisena lisääntyy. Pysy hereillä ja oleskele auringossa turvallisesti. Kaikki auringossaoleilun säännöt.

AURINKOSUOJATUOTTEEMME

Lapsen iho ei kestä aurinkoa kuten aikuisen iho. Se vaatii erityistä suojaa.

AURINKOSUOJATUOTTEEMME

Mikä suojatuote sopii lapsellesi?

Valitse erityisesti lapsen herkälle iholle kehitetty erittäin korkean suojan sisältävä tuote.

Sellaisia ovat Lotion for Children SPF 50+.

Lisää tuotteesta

ja Spray for Children SPF 50+.

Lisää tuotteesta

Ominaisuudet ?
- Erittäin laajakirjoinen UVB-UVA-suoja.
- Hajusteeton koostumus, korkea siedettävyys.
- Vedenkestävä koostumus.

Näin aurinkovoidetta levitetään lapsen iholle ?

Auringolta suojautuminen on aina tärkeää. Mutta se pitää tehdä myös oikein.

Näin aurinkovoidetta levitetään lapsen iholle ?

... Näillä ohjeilla onnistut.

Levitä aurinkovoide ihoon noin 20 minuuttia ennen ulosmenoa.

Jotta suojauksesta tulee kertoimen mukainen, käytä voidetta riittävästi (2 mg / 2cm2):

Tuubi:
- 1 sormen mitta tuotetta lapsen kasvoille ja kaulalle.*
- 2 sormen mittaa tuotetta kehon muille alueille.*

Suihke:
- 6-8 pumppausta kehon joka alueelle.*

Jotta suojaus pysyy hyvänä, lisää tuotetta uudelleen aina hikoilun, uimisen tai pyyhekuivauksen jälkeen.

*Pienempi käyttömäärä alentaa suojatehoa huomattavasti.

AURINGOSSAOLEILUN SÄÄNNÖT

Kun noudatat näitä ohjeita, lapsi on turvassa auringolta.

AURINGOSSAOLEILUN SÄÄNNÖT

Valitse
aika oikein.

«Mihin aikaan lapsi voi ulkoilla turvallisesti?»
Mitä korkeammalla aurinko on, sitä voimakkaampia UV-säteet ovat.

Kaikista voimakkainta altistuminen on keskipäivällä kello 12-16.
Silloin on turvallisinta pysyä kokonaan pois auringosta.

AURINGOSSAOLEILUN SÄÄNNÖT

Vaatetus.

«Millainen on oikea aurinkosuojavaatetus lapselle?»

Lapsi suojataan aurinkoon :
- Silmiä suojaavilla aurinkolaseilla.
- Pään suojaavalla leveälierisellä hatulla.
- Olkapäät peittävällä T-paidalla.

AURINGOSSAOLEILUN SÄÄNNÖT

Juota lapselle
paljon vettä ja pysykää varjossa.

«Janottaa!»
Auringossa tulee nopeasti kuuma ja alkaa janottaa.

Jotta lapsi ei kärsi nestehukasta, juokaa mahdollisimman usein. Viettäkää mahdollisimman paljon aikaa varjossa esimerkiksi puun tai aurinkovarjon alla.

AURINGOSSAOLEILUN SÄÄNNÖT

Ei suoraa
altistusta.

«Voiko lapseni olla auringossa?»
Jotkut lapset ovat herkempiä auringolle kuin toiset...

Vauvoja ja pieniä lapsia ei saa altistaa suoralle auringolle.

Liiallisesta altistumisesta voi seurata vakavaa haittaa lapsen terveydelle.

AURINGOSSAOLEILUN SÄÄNNÖT

Levitäw
aurinkovoidetta.

« Mikä on oikea tapa käyttää aurinkovoidetta lapselle? »

Jotta suojaat lapsen mahdollisimman hyvin, tutustu aurinkovoiteen oikeaan käyttöön!

LISÄÄ AIHEESTA

Jotta suojaus pysyy hyvänä, lisää aurinkovoidetta aina kun lapsi on :
- hikoillut,
- uinut,
- kuivattu pyyhkeeseen.

TESTAA TIETOSI

Kun opetat oikean auringoltasuojautumisen jo lapsena, tulee siitä koko elämänmittainen tapa.

TESTAA TIETOSI

Haavoittuvainen
kohde.

Välitunnilla koulussa, leikkipuistossa viikonloppuna… Lapsi altistuu auringolle usein ihan huomaamatta.

Suojaamaton lapsen iho on herkkää ja erittäin altis auringon vaurioille.

Koululaiset viettävät ulkona noin 10 tuntia viikossa.

TESTAA TIETOSI

Ota
tavaksi.

Tämän päivän lapset ovat huomisen aikuisia. On tärkeää opettaa lapselle riittävän suojautumisen merkitys jo pienestä pitäen.

50-80 % koko elämänaikaisesta aurinkoaltistuksesta saadaan jo ennen kuin lapsi täyttää 18.

TESTAA TIETOSI

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Onko vaarallisinta olla auringossa
kello 10-12 ?

VÄÄRIN

Vaarallisin aika auringossa on kello 12-16. Turvallisinta on välttää aurinko silloin kokonaan.

Jaa

TESTAA TIETOSI

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Vaikuttaako aurinko luuston kehitykseen ?

TOTTA

UVB-säteet edistävät D-vitamiinin muodostumista, mikä vaikuttaa luuston vahvuuteen.

Jaa

TESTAA TIETOSI

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Kun auringonpolttama on parantunut, jääkö
siitä muuta haittaa ?

VÄÄRIN

Toistuva palaminen lisää riskiä sairastua melanoomaan aikuisuudessa.

Jaa

TESTAA TIETOSI

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Riittääkö vain
aurinkovoide
auringolta
suojautumiseen ?

VÄÄRIN

Aurinkovoide on tärkeä osa suojautumista, mutta sen lisäksi tarvitaan T-paita, leveälierinen hattu ja aurinkolasit. Kaikki auringossaoleilun säännöt. nos règles d'exposition.

Jaa

TESTAA TIETOSI

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Käytetäänkö aurinkovoidetta kerran päivässä ?

VÄÄRIN

Jotta suojateho säilyy, lisäile voidetta toistuvasti ja erityisesti hikoilun, uimisen ja pyyhekuivauksen jälkeen. Muista, että aurinkovoide pitää levittää ihoon 20 minuuttia ennen auringolle altistumista.

Jaa

Suojaa ihoasi vesistöjä kunnioittaen -aloitteemme

Toimi tänään
jotta huominen on hyvä

Aurinkosuojatuotteet, jotka ovat sitoutuneet.
Kantamaan vastuun sekä ihosta että ympäristöstä.

Suojaa ihoasi vesistöjä kunnioittaen -aloitteemme

«OLEMME AIVAN YHTÄ HUOLISSAMME, MITÄ TAPAHTUU MAAILAN MERIEN PINNAN ALLA KUIN SIITÄ, MITÄ TAPAHTUU SINUNI IHOSI PINNASSA…»

Suojaa ihoasi vesistöjä kunnioittaen -aloitteemme

Vastuullinen
brändi

Aina raaka-aineista lopulliseen tuotteeseen ja tuotekoostumuksista pakkauksiin, aurinkovoiteissamme noudatetaan korkeimpia mahdollisia laatu-, tehokkuus- ja turvallisuuvaatimuksia.

Tämä tarkoittaa :
- Ehdottoman turvallisia ja tehokkaita raaka-aineita.
- Dermatologisessa valvonnassa tehtyä tehokkuus- ja siedettävyystestausta.
- Seuraamme oma-aloitteisesti toimintamme aiheuttamaa hiilijalanjälkeä.
- Olemme yhdistäneet kuljetuksia, jotta vähennämme päästöjä.
- Seuraamme tuotteidemme elinkaarta myös sen jälkeen, kun ne ovat päätyneet hyllyyn.

Kaikki tämä tähtää siihen, että kannamme vastuumme niin ihmisten kuin ympäristön hyvinvoinnista.

Suojaa ihoasi vesistöjä kunnioittaen -aloitteemme

Vuodesta 2013 lähtien Eau Thermale Avène on ollut mukana kehittämässä ainutlaatuista pitkäntähtäimen yhteistyötä Euroopan ihosyöpäsäätiön kanssa. Sen tavoite on tukea taistelua ihosyöpää vastaan.

Tuemme:
- Aurinkopassi-projektia: koulutusprojekti päiväkodeille ja kouluille.
- Luokkaprojektia: lääkärien ja ihotautilääkärin koulutus, joka opettaa melanooman tunnistamista, diagnosointia ja hoitoa.

Teemme:
- Esitteitä ja julisteita, joissa kerrotaan auringon vaaroista ja oikeista auringonottotavoista.
- Apteekkien kautta __ jaettavia valistusmateriaaleja.__

LISÄÄ AIHEESTA l'ESCF

Suojaa ihoasi vesistöjä kunnioittaen -aloitteemme

Pur projet

Korallit ovat tärkeä osa maailman meriä...
Siksi olemme osa indonesialaista Pur Projet -ohjelmaa, joka suojelee koralleja ja merien ekosysteemiä yhdessä paikallisten ihmisten kanssa.
Ohjelma:

- Istuttaa uusia ja suojelee vanhoja koralleja.
- Kehittää kestävia tapoja korallien hyödyntämiseen.
- Osallistaa työhön paikallisia yhteisöjä.

Lue lisää PUR PROJET -ohjelmasta

UV-INDEKSI

Asteikko auringon UV-säteiden
riskien arvioimiseksi

UV-indeksi ilmaisee auringon ultraviolettisäteilyn voimakkuuden.

Mitä korkeampi arvo, sitä suurempi riski ihon ja silmien vahingoittumiseen on.

UV-indeksin arvo riippuu muun muassa seuraavista:

- Auringon asento: Mitä korkeammalla aurinko on, sitä voimakkaampI säteily. Korkeimillaan se on kello 11-16 välillä.
- Korkeus : Mitä korkeammalle noustaan, sitä voimakkaammaksi UV-säteily käy.
- Leveysaste: UV-säteily voimistuu kohti päiväntasaajaa mentäessä.
- Pilvipeite: mitä ohuempi pilvipeite, sitä kovempi UV-säteily.
- Heijastus: eri pinnat heijastavat ultraviolettisäteilyä eri tavoin.
Ruohikko: 3 % heijastusta
Vesi: 5-20 % heijastusta.
Hiekka: 15 % heijastusta
Lumi: 70 % heijastusta
Jää: 90 % heijastusta.

UV-INDEKSI ?

SIJAINTI VIRHE

Logo Spor

SITOUTUMINEN KAHDELLA TASOLLA

Optimaalinen UVB-UVA-suojaus, jonka haitalliset ympäristövaikutukset on minimoitu.

KAIKKI MITÄ SINUN
TIEDETTÄVÄ MAAILMAN MERISTÄ

SUOJELE MERIÄ NYKYPÄIVÄÄ JA TULEVAISUUTTA VARTEN

Merillä on suuri merkitys ihmisille ja ne peittävät 2/3 maapallon pinta-alasta.
Monien yhteisöjen ja ihmisten toimeentulo riippuu meristä ja niiden hyvinvoinnista. Mutta merien kauneus ja tulevaisuus ovat vaakalaudalla.

Send by email

Jokaisella iholla on yksilölliset tarpeet,
löydä juuri sinulle sopiva Avène hoito-ohjelma.

Aloita tästä
  • Tuotesuositukset ihollesi
  • Pääsy suosikkituotteisiisi ja tuotearvosteluihin
  • Rekisteri ostoistasi
Rekisteröidy nyt

Haku käynnissä

Kirjautuminen Avène Klubiin vaaditaan

Sinun on kirjauduttava Avène Klubiin tallentaaksesi nämä tiedot.


Kirjaudu sisään tai liity Avène Klubiin

Kerro mielipiteesi

Nimimerkkini

-Päivä
-Kuukausi
-Vuosi

Pierre Fabre Group brändit:

*Vaaditut kentät

Kiitos mielipiteestäsi!

Kommenttisi tarkistetaan ja se julkaistaan hyväksynnän jälkeen